Kuusenkerkkä on luonnon oma vitamiinipommi. Se on täynnä c-vitamiinia ja muita antioksidantteja jotka vahvistavat immuunijärjestelmäämme ja auttavat pitämään flunssat loitolla. Lisäksi se on tunnettu tulehduksia lievittävistä ominaisuuksistaan, joten se voi auttaa pitämään kehomme terveenä ja vireänä ympäri vuoden. Juomissamme on käytetty myös inkivääriä. Sen terveyshyötyjä on esim. se lievittää tulehduksia ja suojaa kehoa sairauksilta. Lisäksi inkivääri voi auttaa pahoinvoinnin ja ruuansulatusvaivojen lievittämisessä sekä parantaa verenkiertoa ja alentaa verensokeria. Sitruuna tukee näitä molempia makuja raikkaudellaan.
Luontoa kunnioittaen
Kerkkien keruu juomiin alkaa metsästä missä voi kerätä omat kuusenkerkät luonnonhelmasta – tietenkin maanomistajan luvalla. On muistettava kuitenkin kunnioittaa luontoa ja sen lahjoja ja poimittava kerkät niin ettei koko kuusta kerää paljaaksi. Keruuaika on kovin lyhyt, n. parisen viikkoa joten ole ripeä ja kerkkäile touko-kesäkuun vaihteessa antaumuksella! Kannattaa maistella eri puiden satoa, maku hieman vaihtelee. Jopa vierekkäin kasvavissa aromi voi olla aivan erilainen. Jotkut maistuvat pihkalta, toiset raikkaan sitruunaisilta. Testaamalla löytää sopivan c-vitamiinipommin.
Kuusenkerkkä on monikäyttöinen
Jos kevätväsymystä pukkaa, kuusenkerkän heleän vihreät kasvustot piristävät. Kuusenkerkkien perinnekäyttö yskänlääkkeenä tunnetaan hyvin, mutta kerkkiä voi hyödyntää monipuolisesti ruuanlaitossa. Talvella kerkkiä voi keitellä voimajuomaksi, kuivattuna surauttaa tehosekoittimella viherjauheeksi jolla voi maustaa keittoja, uuniruokia, jälkiruokia ja leivonnaisia. Olemme jouluna tehneet kinkkusinappia johon käytimme kuusenkerkkäjauhetta. Nam!
Kerkkiä voi käyttää mm. salaattiin, muhennoksiin, siitä voi tehdä pestoa, niitä voi käyttää smoothien joukossa tai tehdä niistä itse herkullista juomaa. Voit laittaa niitä kiehuvaan veteen ja lisätä esim. hunajaa tai sitruunaa vähän sekaan. Jäähtyneenä sitä voi nauttia ystävien tai perheen parissa. Kuusenkerkkäjuoma ei ole vaan juoma, se on elämys ja yhteys luontoon. Joten eikun nauttimaan suomalaistaluontoa lasillisen verran! Kokeile ja ylläty!